Tietoa yrityksestä

Tietoa yrityksestä

Olen Jenni, luontoalan sekä puhtauspalvelualan moniosaaja. Olen juuriltani etelä-karjalainen mutta viitisentoista vuotta ehtinyt pirkanmaalaistua. Lapissakin asuin yrittäen muutaman vuoden.
Valmistuin vuonna 2013 Luonnonvaratuottajaksi ja omaa luontoalan yritystäni pyöritin vuodesta 2011 vuoteen 2016.

Rakkauteni suomalaiseen luontoon on aina ollut vahva ja töitä teinkin sekä yrttiviljelyn, tuotteistamisen että marja-ja sienituotteiden parissa. Myös ekosertifioitu kosmetiikka sekä kodin pesuaineet ovat olleet jo kaksikymmentä vuotta sydäntäni lähellä.

Olen aina rakastanut puhtautta ja järjestystä. Aivan ensimmäinen työpaikkani alle 20-vuotiaana oli siivousta ja ennen ja jälkeen ensimmäistä yritystaipalettani olen tehnyt hyvin laajalti siivousalan töitä.

Tämän vuoksi oli varsin luontevaa perustaa siivousalan yritykseni vuonna 2020 ja ilokseni yritykselle vakiintui pian uskollinen asiakaskunta. Työssäni käytän ekosertifioituja pesuaineita ja saan nähdä kätteni jäljen. Lisäksi rakastan asiakaspalvelua ja uusien ja vanhojen asiakkaiden kohtaamista.

Kouluttauduin kesällä 2022 Ammattijärjestäjäksi, joka täydentää siivousalan palveluitani.

Asiakkaani voivat ottaa yhteyttä siivous-ja järjestelypulmissa matalalla kynnyksellä, luottaen että olen tukena ja apuna. Olen kolmen lapsen äiti taaperosta teiniin ja ruuhkavuodet ovat minulle tuttuja. Siivousalan ammattilaisena voin todeta, että meilläkin käy kotona ajoittain siivooja. Tiedän siis sekä työni kautta että myös itse asiakkaan roolissa, kuinka siivouspalvelujen ostaminen lisää hyvinvointia. Se on satsaus itseen ja perheeseen.
Vapaa-aikani kuluu puutarhaa hoitaen, marjoja ja sieniä keräten ja luonnossa samoilusta nauttien.

 Asumme Sastamalan Putajassa puolisoni ja kolmen lapseni kanssa. Olemme vahvasti kissaihmisiä, joita meiltä löytyy kolme kappaletta. Asiakkaiden eläimet eivät siis mitenkään haittaa tai häiritse, päinvastoin.

Alkuvuodesta 2024 toiminta laajeni sen verran, että teemme töitä yhdessä puolisoni Samin kanssa.
Työnkuvaamme kuuluu yksityiskotien, toimistojen, työmaakoppien sekä muutaman kerrostalon siivoaminen. Pesemme myös painehuuhtelulaitteella asiakkaidemme sohvia, patjoja, auton istuimia ym.
Siinä missä itse tarjoan lisäksi ammattijärjestystä, Sami on pitkän linjan keittiöalan ammattilainen. Hän loihtii tilauksesta asiakkaillemme arkiruoat päiväksi tai viikoksi siivouksen yhteydessä: Mikä onkaan sen parempaa kuin tulla puhtaaseen kotiin, ruoka valmiina ja ruoanlaittotiskit tietenkin pestyinä ja poissa silmistä.
Vapaa-ajallaan Sami soittaa aktiivisesti ja tuottaa musiikkia Abandon All- bändinsä kanssa.